Monena iltana
olen nähnyt naisen napsauttavan valot yksiöönsä,
hetken perästä hän seisoo ikkunan ääressä
kylpytakkisillaan, savuke kädessä,
toisella kädellään vyötäröä painaen.
Hän seisoo siinä
luonteenomaisesti, ikävissään, jouten,
kun valot syttyvät ikkunoihin
ja autot kadun hartsintummassa kuilussa kiitävät
pysähtymättä kohteisiinsa.
Yksinäisyys on sitä,
että painaa kuumat kämmenensä yhteen
tunteakseen ihmisen lämmön,
että kääntyy ja vilkaisee peiliin
nähdäkseen ihmisen hymyn
että purskahtaa itkuun
kuullakseen ihmisen surun äänen.
- Eeva Kilpi