Syvällä sydämessäni
monien porttien ja lukkojen takana
nimetön suru odottaa hiljaa.
Musiikki, kaikkien surujen mestari
kolkuttaa joskus sen portteja
ja yrittää antaa sille nimen
kutsuen sitä hiljaa esiin
syvistä kammioistaan.
Muistot lapsuudesta
ja elämäni viime vuosista
herättelevät sitä varoen.
Silloin se vuodattaa muutaman kyynelen
yksinäisessä hiljaisuudessa.
Sen suuruus on piilossa
sydämeni synkissä varjoissa.
Se odottaa nimeä
kuiskattua kutsua.
Silloin se nostaisi päänsä
antaisi minun nähdä voimansa
ja kuulla pelottavan karjaisunsa.
Kutsun sitä varoen
peläten kohtaavani kuoleman
mutta jonkin minussa pitää kuolla.
Rakas suruni, herää,
tule ylleni kuin vahva aalto
joka vie kauas rannalta
virrassa jota vastaan ei voi uida.
Vie minut tuntemattomiin paikkoihin,
syvyyteen jossa ei voi hengittää
pimeyteen jonka voi vain tuntea.
Anna minun nousta pintaan vapaana,
sen kapean portin läpi kompastelleena
joka vie elämään.
Herää ja anna minun vihdoin itkeä.
Muuta itsesi kyyneleiksi
vapinaksi ja huokauksiksi.
Anna minun hyvästellä sinut.
Tiedän että jäähyväiset ovat tuskaiset
mutta olen tyytyväinen kun olet mennyt.
Herää,
herää viimeinkin,
ja tee elämäni helvetiksi
joka avaa oven taivaaseen.
- Matti Pitkänen