Tuosta rantahan tulevat;
kultakaislat
kaikkialla häilyy,
soittavat somerot alla
askelien onnellisten,
hiekat heläjää,
mullat muhajaa,
veenvalamat,
raakunkuoret
jalan alla rauskaa;
laituri lahen perällä,
siinä ulpukat utuiset.
Polku lahden pohjukasta,
puron vartta
vastamaata nousu,
siinä lempeä lepikko,
tuomilehto tuoksuvainen,
viita vipajaa,
kaste kimaltaa;
polun kaidan
kahdenpuolen
vesiperhot leijaa,
leikkivät sudenkorennot
lehdillä pajun ja raidan.
Kunnahalla kuusimetsä,
kuusten alla
talo niinkuin linna,
teräksestä portti tehty,
porras silkillä silattu,
sametilla tie,
marmorilla maa;
peräseinä
peuran luusta,
ovi osmon luusta,
akkunat merenvahaiset,
katot kissankultahiset.
Katselevat, kummastuvat:
"Oishan tuossa
tupa onnellisten,
vaan on mennä liian pieni,
liian pieni tulla tuonne,
kun on kyynärää
kahta kaikkiaan
koti korkeuinen.
Lieko linna
kääpiöiden,
lasten leikkimaja?
Ei meille sijoa siinä
meren suuren soutajille."
Istuvat sydämin synkin
polun päähän,
linnan portin eteen.
Eino Leino
