Kyyneleiden kadottua,
sydämen sivuäänissä,
kuuluu naurusi,
pehmeän pilven päältä.
Luojani,
minun on ikävä häntä,
niin, että sattuu,
sanoisitko hänelle,
ettei rakkaus kuole,
ennen minua,
tulen se mukanani
hänen luokseen.
Kertoisitko hänelle,
että keitän isille
kahvit
hänenkin puolestaan,
ja annan suukon,
kyynelten kastelemalle
poskelle.
Sano hänelle,
että pidämme toisistamme
huolta,
kunnes olemme taas yhtä.
- Maarit Virtanen