Hetkestä hetkeen.
Elonaikamme mainen on hetkiä vain
ja ne kohtalo yhteen liittää,
on kausia onnen, niitä mä hain,
myös huolia matkalle riittää.
Lapsuusaika on herkin tuokio vain
vaikka luulin se kestävän aina,
ei neuvot, ne joita lapsena sain,
elon vaa'assa paljon paina.
Kun elämän kaari on korkeimmillaan
voi kohtalo paljonkin antaa,
jos pakko on oppia luovuttamaan
uusi päivä voi kukkia kantaa.
Kun aina astelet pystyssä päin
surun tullenkin hymyillä jaksat,
tasapainossa mielesi säilytä näin
kohtalolle laskusi maksat.
Vuosien ohitse soljuvan nään,
aina vaipuu päivät ja hetket,
ei pelkoa lie, että reitille jään
saan kahlata määrätyt retket.
Turha lienee pelätä kohtaloaan
sillä pelko ei apua toisi,
näin hetkestä hetkeen vaeltamaan
minut luotu on, muuta en voisi.
Lämmöllä Anneli