Niin vaikeni ääni tassujen,
sammui liekki suuren sydämen.
Jätti surun suuren,
aivan valtavan,
sisintä hiljaa kuin riipien kalvavan.
Ei enää virkaa talutushihnalla,
ei lämmittäjää kylmillä varpailla.
Poissa katse tummien silmien,
ja se haukku, nuuskutus, tuhina
ja unissaan juokseminen sitä enää kuule en.
Jäi jäljelle vain irtokarvat,
sydämeen suuret avohaavat.
Palella sun ei enää tarvi.
Kivut lähti pois.
Vaan jokainen karva tai tahra.
Jokainen on yksi kaunis muisto,
hetki täynnä elämää,
niitä muistellen en koskaan yksin jää.